Vauvahieronta ja koliikkihoito

Vauvahieronnan on todettu lievittävän vatsavaivoja ja koliikkia. Vauvahieronnalla voidaan myös ennaltaehkäistä koliikin syntymistä.

Monista tieteellisistä tutkimuksista huolimatta koliikin syistä ei ole saatu selkeää käsitystä. Eräiden tutkijoiden mielestä koliikki johtuu paksusuolen kouristuksista, jotka aiheutuvat joko siitä, että vauvaa ruokitaan liian paljon tai liian usein. Toiset taas ovat sitä mieltä, että kyseessä on jokin ruoka-allergian muoto. Lääkäri määrittelee lapsen vaivan koliikiksi silloin, kun vauva itkee enemmän kuin 1,5 tuntia päivässä.

Helpotusta koliikkivaivoihin voi antaa vatsahieronta. Useimmissa tapauksissa hieronnan jälkeen vaivat helpottavat, ja monesti ne häviävät kokonaan. Pysyvää tulosta voi odottaa vasta säännöllisen hierontajakson jälkeen. Hoitokertoja tarvitaan 2-6, joista ensimmäiset tehdään joka toinen päivä ja sen jälkeen harvemmin tai tarpeen mukaan.

Vauvahieronta sopii kaikille 0-10 kk ikäisille pienokaisille, jotka pysyvät ainakin jonkin verran paikoillaan. Hieronta on paras tehdä vauvan ollessa virkeimmillään, viimeisimmästä ruokailusta ollessa kulunut yli 20 minuuttia.

Vauva

Kotikonsteja koliikin helpottamiseksi:

  • Vauvalle voi tarjota muutaman tipan kuminan siemenistä valmistettua teetä
  • Ruokinta kannattaa tehdä vauvan ollessa pystyasennossa. On tärkeää röyhtäyttää vauvaa ruokailun aikana sekä sen jälkeen
  • Koliikkiin auttaa vauvan kantaminen kantoliinassa
  • Äidin ruokavaliosta poistettava kaali- ja papuruokia, sipuli, sienet ja voimakkaat mausteet